SEITSEMÄN VELJESTÄ
Nelinäytöksinen koominen ooppera. Sävelletty 1913.
3332/4331/21/1/jouset + lista solisteista
Armas Launiksen teksti perustuu Aleksis Kiven romaanin Seitsemän veljestä (1873).
Kantaesitys 11.4.1913 Kotimaisessa Oopperassa.
Esittely
Suomenkielisyyden vaatimus toteutui Armas Launiksen (1884–1959) oopperassa Seitsemän veljestä (1913). Launis oli ensimmäinen, joka alisti suomen kielen palvelemaan luonnonmukaista resitatiivia. Tarkoitukseen soveltui erinomaisesti 1870 julkaistu Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä. Launis pyrki noudattamaan puhelaulua johdonmukaisen tarkasti: yksittäisiä pitempiä säveliä on vähän, ja laulajien täytyy pyrkiä luonnolliseen ja kansanomaisesti väritettyyn lausuntaan aina sana- ja lausekorkoa myöten.
Kukaan ei kieltänyt uuden oopperan mielenkiintoisuutta, mutta lauluosien puheenomainen käsittely herätti monissa vastustusta, koska itsenäinen laulullinen aines puuttui lähes kokonaan. Launis oli joka tapauksessa luonut uuden ja omaperäisen musiikkidraamallisen sanonnan, jolle ei ollut suoranaista kansainvälistä vastinetta. Esimerkiksi Leoš Janá ekin oopperoiden puhelaulu on musiikillisesti ilmeikkäämpää, sillä hän käyttää kielen rytmiä ja sointia vain lähtökohtinaan ja kehittelee niitä musiikillisesti.
Launis oli tienraivaaja myös siksi, että Seitsemän veljestä oli ensimmäinen suomalainen koominen ooppera. Tosin aikalaisarvostelijat moittivat orkesteriosuutta liian vakavahenkiseksi ja tasapaksuksi suhteessa hullunkurisia käänteitä sisältävään tekstiin. Myös vilkkaisiin dialogeihin kaivattiin nopeampia tempoja. Libreton oopperaansa Launis laati itse.
Säveltäessään Seitsemää veljestä Launis oli ryhtynyt melkoiseen uhkayritykseen. Kiven romaani on kirjoitettu osittain vuoropuheluksi ja on muodoltaan hyvin moderni. Kertomus on puhenäyttämölläkin vaikea toteuttaa, puhumattakaan siitä, että nuori säveltäjä teki yli neljä tuntia kestävän esikoisoopperansa tästä draamallisesti vaikeasta aiheesta. Oopperan kokonaisuus onkin hajanainen, eikä se jaksa juonellisesti ja psykologisesti kantaa aivan loppuun asti. Teosta esitettiin pian ensi‑illan jälkeen lyhennettynä.
Oopperan vastaanotto oli vahvasti sidoksissa ajan aatevirtauksiin. Kun kirjallisuuspiireissä kiisteltiin, oliko Kiven Seitsemän veljestä realistinen 1800‑luvun puolivälin suomalaisen talonpojan kuvaus, musiikkipiireissä mietittiin, kuuluiko puhelaulu oopperaan vai ei. Vaikka Launiksen oopperalla ei ole sellaista merkitystä suomalaisessa oopperataiteessa kuin Kiven romaanilla kaunokirjallisuudessa, on annettava arvo Launiksen ennakkoluulottomalle uudistuspyrkimykselle, joka oli aina näkyvillä hänen säveltäjäpersoonassaan. Sävelkielen teoskohtainen muuntuminen oopperasta toiseen oli poikkeuksellisen voimakasta.
Libretto
Armas Launiksen teksti perustuu Aleksis Kiven romaanin Seitsemän veljestä (1873).
Juoniseloste
Henkilöt: Jukolan veljekset Juhani, 25‑vuotias (baritoni), Tuomas (basso), Aapo (baritoni), Simeoni (koominen tenori), Timo (tenori), Lauri (tenori) ja Eero, 18‑vuotias (tenori); lukkari (basso), nimismies (puherooli), Männistön muori (puherooli), Venla, muorin tytär (sopraano); toukolaisia: Kissalan Aapeli, klaneetinpuhaltaja ja Kuninkalan Eenokki (baritoneja); Rajamäen Mikko, viulunsoittaja, Kaisa, Mikon vaimo, nahkapeitturi, nahkapeitturin emäntä, heidän lapsiaan (mykkiä rooleja), Toukolan poikia ja tyttöjä ja muuta kansaa.
Tapahtuu Hämeessä 1800‑luvun puolivälissä.
1. näytös
Seitsemän veljestä ovat perineet pahasti rappeutumassa olevan Jukolan tilan. Miehet päättävät muuttaa elämäntapojaan ja hankkia taloonsa emännän. Veljekset ovat kuitenkin rakastuneet samaan tyttöön, naapurin Venlaan. He aikovat tappelulla selvittää, kenelle Venla kuuluu, mutta sopivat lopulta, että Venla saa itse päättää. Yksissä miehin he lähtevät kosimaan. Tulos on onneton: kaikki saavat rukkaset. Veljekset luulevat, että Venla ei halua heitä, koska he ovat lukutaidottomia. Siksi he päättävät hankkia alkeistiedot aakkosista ja lähtevät lukkarin luo, joka on myös kyläkoulun opettaja.
2. näytös
Lukkarin oppitunnit eivät huudoista ja rangaistuksista huolimatta tuota tuloksia. Tuskastunut lukkari laulaa viimein yksin kaikki aapiston kirjaimet alusta loppuun (Aa, bee, see). Vain veljessarjan nuorin, vilkas Eero, onnistuu tavaamaan kirjaimet. Muut ovat edelleenkin a‑kirjaimessa. Epätoivoinen lukkari jättää veljekset lukittuun huoneeseen nauttimaan välipalaa. Nälkiintyneet miehet syöksyvät ruuan kimppuun. Samaan aikaan kuuluu ulkoa Kissalan Aapelin klaneetinsoittoa ja Toukolan poikien laulamista, josta veljekset tunnistavat heihin kohdistuvan pilkkalaulun (Kiljukoon nyt kaikkein kaula). Hyvät päätökset kaikkoavat mielestä. Emännätön talo, keskeneräiset opinnot ja naapurien iva saavat miehet raivostumaan. He haluavat jättää synnyinkotinsa ja mennä kaukaisiin metsiin. Veljekset rikkovat ikkunan ja pakenevat lukkarin lukitsemasta huoneesta.
Erämaassa veljekset tuntevat olonsa yksinäiseksi ja surulliseksi. Aapon kertoma tarina vuoren « kelmeästä immestä » (Asui muinoin tämän vuoren luolissa) saa taikauskoiset veljet pelästymään pimeässä näkyvää silmää. He yrittävät karkottaa « paholaisen lähettiä » loitsuin, mutta huomaavat, että silmä kuuluukin heidän silmäpuolelle hevoselleen. Kun miehet ovat saunomassa, löylyvesi loppuu, ja Juhani käskee Eeroa heittämään kiukaalle olutta. Veljesten tapellessa syttyy tulipalo, mutta miehet pelastuvat.
3. näytös
Näyttämön takaa kuuluu mieskuoron ja veljesten laulama Metsämiehen laulu (Terve metsä, terve vuori). Vuosien kuluttua metsänriista on alkanut käydä harvinaiseksi. Simeoni ja Eero on lähetetty kaupunkiin myymään tavaroita. Miehet palaavat matkalta surkeassa kunnossa, he ovat juoneet kaikki ansaitsemansa rahat. Säästyäkseen selkäsaunalta Simeoni keksii kertomuksen matkasta, jonka hän oli tehnyt itsensä Lusifeeruksen kanssa kuuhun, ja höystää tarinaansa kauheilla ennustuksilla (Noin minun pituiseni). Kauhistuneet veljet päättävät palata normaaliin elämään.
4. näytös
Lyhyen kirkonkäyntikuvauksen jälkeen siirrytään Tammiston pihamaalle huutokauppaan. Matkalla kirkkoon Juhanin ihmetellessä « kuinka uskalletaan pitää huutokauppaa sunnuntaina, Herran pyhänä sapattina », veljekset saavat osakseen vain pilkkaa. Veljesten sisu kuohahtaa, ja tappelu on valmis. Se ei kuitenkaan pääse alkua pitemmälle, sillä paikalle saapuu lukkari. Hän saa veljekset leppymään, ja veljekset kutsuvat kokoontunutta kansaa yhteiseen sovintojuhlaan Jukolaan.
Veljekset saapuvat Jukolan rappeutuneen talon pihamaalle. He tervehtivät kotitaloaan hartaina. Juhani puhkeaa sydämensä kyllyydestä muistelemaan äitiä (Ah, jos eläisi äiti nyt). Lukkari ja kyläläiset tulevat pihamaalle. Lukkari pitää mainion, hartautta tulvivan puheen (Perkele), jonka veljekset päättävät liikutuksesta väräjävällä aamenella. Lopuksi koko kylä juhlii Juhanin ja Venlan kihlajaisia.
Esityshistoria
Kantaesitys 11.4.1913 Kotimaisessa Oopperassa.
Muut esitykset listauksena
Katkelmia arvosteluista ja arvostelujen lehtiä päivämäärineen