KULLERVO

Kolminäytöksinen ooppera

Sävelletty 1917

Armas Launiksen teksti perustuu Aleksis Kiven näytelmään Kullervo (1864) sekä Kalevalaan, Kantelettareen ja Eino Leinon näytelmärunoon Tuonelan joutsen (1898).

Esittely

         Launis suuntautui alusta alkaen määrätietoisesti oopperasäveltäjäksi. Seitsemän veljeksen jälkeen hän kiinnostui Kullervo‑aiheesta. Uudessa oopperassa melodiset linjat muovautuivat linjakkaammiksi kuin aikaisemmin. Myös libretto on onnistuneempi kuin Seitsemässä veljeksessä, ja draamallisesti ooppera on edeltäjäänsä selvästi jäntevämpi ja eheämpi. Kullervossa (1917) – kuten Launiksen lähes koko tuotannossa – kulkee pohjalla väkevä kansanmusiikillinen juonne; kahdessa ensimmäisessä oopperassa sävy on suomalaiskansallinen ja myöhemmissä oopperoissa vaikutteet on saatu eri kansojen kansanperinteestä.

         Säveltäjän itsensä laatima Kullervon libretto perustuu Aleksis Kiven samannimiseen näytelmään ja sisältää katkelmia Kalevalasta, Kantelettaresta ja Eino Leinon näytelmärunosta Tuonelan joutsen. Draamallisesti aihe on kiitollisempi kuin esikoisoopperassa, sillä Kullervossa seurataan yhden henkilön kohtaloa. Oopperaa vaivaa silti draamallisen keskityksen puute, ja musiikissakin säveltäjä suosii mieluummin tasaista ja hieman mahtipontista kerrontaa kuin iskevää ja värikästä dramaattista musiikillista tulkintaa. Kullervossa säveltäjä antaa aiempaa enemmän tilaa laulullisille aineksille, ja esimerkiksi äidin lauluosuuksissa on hienoja yksityiskohtia. Launis soveltaa jossain määrin johtoaihetekniikkaa, muun muassa äidin Kehtolaulussa on sovintoa julistava johtoaihe. Wagnermaisesta yhtenäisyydestä säveltäjä poikkeaa kuitenkin usein, sillä mukana on erillisiä numeroita, kuten sinipiikojen tanssi, Nyyrikin juomalaulu, Ajattaren loitsu ja peikkojen pidot Untolassa.

         Kullervon aarioiden sävelkieli on tyyliltään kansallisromanttista. Se tuo mieleen lähinnä Toivo Kuulan tai Oskar Merikannon musiikin – tosin Launiksen ilmaisusta puuttuu Merikannolle ominainen melodinen vuolaus. Oopperan alkusoiton paimentorvisoolo ja toisen näytöksen alun huhuilu ovat saaneet vaikutteensa kansansävelmien keruumatkoilla koetuista elämyksistä.

         Libretto

         Armas Launiksen teksti perustuu Aleksis Kiven näytelmään Kullervo (1864) sekä Kalevalaan, Kantelettareen ja Eino Leinon näytelmärunoon Tuonelan joutsen (1898).

         Juoniseloste

         Henkilöt: Kullervo, Ilmarin orja (baritoni), Kimmo, Ilmarin orja (basso), Kalervo, Kullervon isä (basso), Kullervon äiti (mezzosopraano), Ainikki (mykkä osa) ja Kelmä (sopraano), Kullervon sisaria, Unto, Kalervon veli (mykkä osa), Ilvo, Ilmarin emäntä (mezzosopraano); Tiera (koominen basso), Käpsä (tenori), Viksari (baritoni) ja Tiimanen (tenori), Kullervon sotatovereita; Nyyrikki, linnustaja (koominen tenori), ensimmäinen Ilmarin mies (baritoni), toinen Ilmarin mies (tenori), Sinikki (sopraano), Tuulikki (sopraano) ja Tellervo (altto), sinipiikoja; Ajatar (matala altto); Hiiden väkeä: Remunen, Kalman impi, Syöjätär, Turja, peikkoja (puheosia); sinipiikoja, metsänneitoja, Ilmarin nais‑ ja miespalvelijoita, Unton miehiä, muuta kansaa ja Hiiden väkeä.

Tapahtuu metsäisellä mäellä lähellä Ilmalaa, Kalervon talossa Kalalammilla, Untolan pihamaalla ja metsässä lähellä Untolaa.

1. näytös

Pitkän riidan takia Kullervo, Kalervon poika, on myyty orjaksi. Kalervon veli Unto on tuhonnut Kalervon perheen, ja Kullervo vannoo kostoa sedälleen. Kalervon vanha orja Kimmo varoittaa häntä murhasta ja kertoo, että hänkin oli kerran kostoksi murhannut salaa erään Unton miehen. Tieto salamurhasta saa äkkipikaisen Kullervon raivonpuuskaan, ja hän uhkaa kuristaa Kimmon hengiltä. Kimmo saa vaivoin Kullervon tyyntymään, ja Kullervo lähtee jälleen paimeneen.

         Kimmo kuulee linnustaja Nyyrikiltä, että Kullervon vanhemmat elävät yhä ja ovat paossa kaukaisessa metsässä. Syödessään Kullervo rikkoo veitsensä, ainoan muiston isästään; Ilmarin emäntä oli leiponut leipään kiven. Kullervo haluaa kostaa emännälleen Ilvolle ja kutsuu metsän pahuuden hengetärtä, Ajatarta, joka saa loitsulla villieläimet tuhoamaan Ilvon karjan (Nouse metsä karjoinesi). Ilvo syyttää ankarin sanoin Kullervoa, ja kun hän kiihtyneenä kutsuu Kullervoa orjaksi, Kullervo lyö emännän hengiltä ja pakenee.

2. näytös

Kalervon perhe elää suuressa kurjuudessa Kalalammilla. Toinen perheen tyttäristä, Ainikki, on kadonnut. Toinen tytär, Kelmä, saapuu tupaan toivekkaana, koska lähiseudun asukkaat ovat tulossa auttamaan etsinnöissä. Kelmä muistelee sisartaan laulamalla (Kaks’ oli meitä kaunokaista), johon isä ja äiti yhtyvät. Kullervo saapuu tietämättään vanhempiensa kotiin. Hän kertoo rikoksestaan, ja Kimmon todistuksen avulla vanhemmat kauhuissaan tunnistavat murhaajassa poikansa. Ainoastaan äidissä voittaa hellyys. Hän sulkee pojan syliinsä ja laulaa kehtolaulun (Tuuti lulla mun kuopustain). Kun suuttunut isä ajaa Kullervon pois, tämä tunnustaa myös toisen rikoksensa; hän on tietämättään häpäissyt sisarensa. Sillä hetkellä kannetaan sisään epätoivoissaan hukuttautuneen nuoren tytön ruumis. Äiti alkaa hiljaa valittaen laulaa itkuvirttä (Jopa on kuollut kuvaamaiseni), johon väkijoukko vähitellen väkevästi yhtyy. Isänsä ja sisarensa kiroamana Kullervo lähtee sotaan äidin hartaista pyynnöistä huolimatta. Hän haluaa saattaa kostonsa päätökseen, koska kaiken onnettomuuden alku, Unto, on vielä elossa. Kullervon lähdön jälkeen murheen murtama äiti kuolee Kelmän syliin.

3. näytös

Kullervo toteuttaa kostouhkauksensa ja surmaa Unton sekä polttaa tämän talon. Mutta kostonilo onkin muuttunut kauhistukseksi: tulipalon heijastuksissa hän näkee kaikki rikoksensa. Tunnonvaivojen kiduttamana hän lähtee pois ja palaa ensimmäisen murhansa paikalle. Kullervo vetää miekkansa esiin ja äidin kehtolaulun sävelten kuuluessa iskee sen itseensä.<=